Lauma kasvaa

Piiitkästä aikaa jotain tännekin. Karvainen laumani on kasvanut kahdella pienellä. Ei kylläkään koirilla, vaan kissanpennuilla. Viime sunnuntaina, 12.9. nämä kaksi 12 viikkoista mustavalkoista poitsua saapuivat tähän talouteen. Pidempään asiaa suunnitelleena ja puntaroineena uskaltauduin vihdoin toteuttamaan tämän. Alaskanmalamuutti kun tunnetaan riistaverisyydestään ja ei todellakaan suositella talouteen ihan heti, missä on pienempiä eläimiä (kissat, kanit, jyrsijät), jos samoissa tiloissa elävät. Enkä kyllä itsekään suosittele, vaikka nuita kauhutarinoita vastaan uhoten olenkin mennyt nyt.

Miska

Hiski

Anyulla on kissakokemuksia ainakin vanhempieni kissasta, joka turpiin kyllä mokomille koirille antaa armotta. Toisaalta ei se mukavin kokemus, mutta opettanut pitämään varansa piikkitassujen kanssa. Pikkukissaan kanssa päästiin tutustumaan ja silloinen kohtaaminen meni loistavasti. Se, millainen ensimmäinen viikko meillä on ollut, niin olen ällikällä lyöty. Totta kai alkuunsa ilmapiiri todella innostunutta, mutta silti hallittua. Enemmänkin Anyu ollut leikkimässä ja varsinkin... hoivaamassa pieniä rääpäleitä! Koirista on näyttänyt olevan mielenkiintoista seurailla kissapoikien painimisia ja silmällä kaksikkoa pidetään visusti. Heti, jos jotain tapahtuu, kuuluu maukaisua tms. niin Anyu kipittää katsomaan ja tarkistaa voiko penikka hyvin. Nita enemmänkin tilaa antanut, koska se on saanut huonoja kokemuksia kissoista ja osaa jättää ne omaan rauhaansa. Yhtenä iltana kuitenkin sain Nitan kiinni itseteosta ja söpösteli toisen pennun kanssa. Jännittynyttä tilanne oli, kun penikka pikkuruisilla tassuillaan käpälöi toisen naamaa. Pian kuitenkin Nita huomasi, ettei tuo pahaa tarkoita. Nyttemmin löytänyt kippurahännän häntä tuttuun tapaan täristen kurkkimassa nokka kiinni toisessa penikassa ja antaa taputella itseään kuonolle. Mitään näykkimisiä tai muita vahingoittavia elkeitä koirat eivät ole näyttäneet. Luista varottavat ja kissat osaavat väistää. Mitä parhainta, nää penikat eivät ole arkoja piiloon luikkijoita, vaan todella rohkeasti ottavat tilaa haltuunsa.  Koko nelikko nukkuu öitään sängyn alla yhtenä "laumana" ja itse joudun edelleen jatkamaan yksin nukkumistani sängyssä. Surkeus... No ei, käy tuota vuorollaan joku neljästä ja on tuota monta yötä kissapojat vieressä unet jakaneet. 

Eihän tuo viikko yhteistä eloa ole vielä mitään ja käännekohta voi toki olla edessä. Enemmänkin itse pelännyt sitä, että Anyu hallitsemattomasti möykkäisi hengettömän kokoiset pikkuiset hengiltä. Koko ajan pentukaksikko kasvaa ja tältä osin kaikki näyttää lupaavalta. Tilanne on muutaman päivän ollut jo melko tasoittunut ja pojat on otettu osaksi tätä kokoonpanoa. Totta kai tuota pitää olla varautunut. Samaan tapaan kuin, jos taloon olisi tullut uusi koira.

Ekaa päivää uudessa kodissa.

Miska itsevarmana tutkailee.

Väsynyt lapsenkaitsija.

Huomentaa!

Raakaruoka maistuu näille pojille. Tulee riskejä kissoja.

Nita jäi kiinni itseteosta! Jännittävä Miska.

Tekeekö tää pahaa mulle nyt. Miks se kierähti selälleen?!

 

Anyun otteet näyttävät varmasti tosi kovakouraisilta, mutta kissat eivät näytä stressaavan tai vinkuvan kivusta tai mitään. Kehräävätkin jopa, kun massua pestään ja turkkia suitaan. Näistä penikoista kyllä ääntä lähtee, kun leikkivät eli ilmaista osaavat kyllä, kun menee liian pitkälle.

 

Lisää kuvia poitsuista: http://marzzphotos.kuvat.fi/kuvat/Hiski+&+Miska/